Loppu. Finito. The end.
Ositus tehty ja kaikki kunnossa, lopultakin.
Mutta kun ei tunnu miltään. Lähinnä apea olo - siinäkö se nyt sitten oli.
Pikkuveljen (!!!) , niin, pikkuveljen rippijuhlat juhlittu.
Sydäntä sykähdytti tuo rakas pikkuveli, puku päällä, tukka fruittarimaiseen tyyliin laitettuna "kohilleen" ja pinkki solmio kaulassa. On se niin ihana.
Hellyyttävä hetki juhlista lähtiessä kun menin riehakasta 4v poikaani varoittamaan että ollaan lähdössä, voisit nyt käydä mummia kiittämässä herkuista. Kapsahti kaulaani ja sanoi " mä tykkään susta äiti ". Tulipa hiljaista pöydän ympärillä. Taisi muillakin tulla pala kurkkuun eikä vain minulla. Sitten juoksi mumminsa luokse, rutisti ja sanoi pienellä äänellä "kiitos mummi herkuista". Minun rakas tuo ipana.
Ehdimme rannalle juhlien jälkeen edellä mainitun kanssa, tunnelma kesäiseltä taivaalta...
Vesi on kylmää mutta lapsella on kesä. ( siis aikuisella se kylmä vesi)
Lapsi siis paleli ja ui, paleli ja ui. Söi eväät ja joi mehun ja oli onnellinen. Siis onnellinen silloin minäkin.
Illalla sitten erottiin viikoksi ja sydäntä särki taas lujasti.
Hetkellisen surkimukseni pelasti mistä lie avukseni lähetetty ystävä joka soitti reippaana ja pyysi lenkille. Kiitos yläkerran Isä, menenhän minä.
Puolitoista tuntia reippailtiin ja synkkyyteni valui hien seassa selkäpiitä pitkin pois.
Huomenna taas töihin, tsemppi vähän hukassa mutta ei auta.
Elokuun lopulle rutistellaan ja sitten uusi työ. Sain perjantaina meilillä tietoa syyskuun alun koulutuksesta, rehellisyyden nimissä, innolla odotan. Nyt täytyy vaan laittaa exälle meiliä josko pienimmäinen voisi olla yhden viikon luonaan, tulossa jopa 5 päivän putki Bulevardilla.
Luotan että nämäkin koulutus-sessiot järjestyvät, kuten kaikki muukin elämässäni.
Herran haltuun....
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti